Ilmakasvit on yksiä kasvimaailman monista kummallisuuksista ja niiden erikoisin piirre on kyky ottaa vesi ja ravinteet ilmasta. Ne ei siis tarvitse lainkaan multaa, eikä niiden tarvitse kotioloissa kiinnittyä juurillaan alustaan. Luonnossa ne kasvattavat juuria kiinnittyäkseen puiden ja muun kasvualustan pintaan, ettei tuuli pudota niitä. Varmasti juurten kautta myös vettä ja ravinteita imeytyy, mutta juuret eivät ole ilmakasville välttämättömät.
Ilmakasvilajeja on valtavat määrät ja uusia kehitetään koko ajan risteyttämällä. Taitaapa vielä luonnostakin löytyä uusia lajeja. Yleisimmät lajit jäävät Suomen oloissa ja sisätiloissa aika pieniksi ja senkin vuoksi ne sopivat hyvin kasvikeräilijälle. Vaikka itseäni viehättää kovasti ilmakasvien ulkonäkö, voi ne monen mielestä näyttää vaatimattomille ja kummallisille. Kukinnot on kuitenkin lähes kaikilla lajeilla upeita, todella värikkäitäja erottuvia. Värin on tarkoitus tottakai houkuttaa pölyttäjiä, eli hyönteisiä ja kolibreja. Osa kukinnoista myös tuoksuu ihanasti.
Minä hankin ensimmäiset ilmakasvini paikallisesta pikkuputiikista ja ne oli lajeiltaan T. ionantha ja T. harrisii. Niillä oli hintaa 3-4 euroa kappale ja kun sain ne heti hiukan kasvamaan, olin ihan lumoutunut. Laitoin ne länsi-ikkunalle roikkumaan kynttilätelineisiin ja tuollainen valoisa, mutta paahteeton paikka onkin lähes kaikille lajeille sopiva. Seuraavat kaksi ilmakasvia tuli minulle sukulaisen ostamana marketista, ne on myös ionanthoja eli käpytillandsioita ja maksoivat kolmisen euroa kappale. Sitten ostin paikallisesta putiikista muutaman ionanthan lisää ja viimeisimmät (T. juncea ja T. harrisii) tilasin Facebook-ryhmän kautta. Tuo yksi siinä tullut jää toistaiseksi tunnistamatta, koska se on sen verran huonossa hapessa, että en osaa edes sanoa jääkö se henkiin.
Ilmakasvien hoidosta lyhyesti:
-valoisa, mutta paahteeton kasvupaikka
-ei multaan
-voi kiinnittää puunpalaan, kaarnaan, kiveen tms.
-ilmava paikka parempi kuin suljettu
-ilmankosteus korkea tai säännöllistä suihkuttelua
-kastelu upottamalla lajista, valon määrästä ja ilmankosteudesta riippuen noin 1-4 viikon välein, noin 1-4 tunnin ajan
-kastelu aina pehmeällä ja happamalla vedellä, vesilaitoksen hanavesi on yleensä liian emäksistä
-kastelun jälkeen kuivattelu ylösalaisin
-lannoitusta vain pari kertaa kasvukauden aikana erikoislannoitteella (tai kuten allekirjoittanut, vaikka akvaariovedellä)
Tässä kuvassa kasvit on likoamassa vedessä, jossa olen liottanut yön yli orkideaa. Vedessä on liraus orkidealannoitetta ja kahvia.
Kun ilmakasvi on janoinen, se lajista riippuen kipristää lehtiään tai vetää niitä rullalle, osa vetää lehtiruusuketta suppuun ja osa harmaantuu. Aiemmassa kirjoituksessani on kuvin näytetty ero janoisten ja kasteltujen kasvien välillä, laitan tähän parhaana esimerkkinä kuvat tuosta harrisiista, joka vetäytyy ihan kokonaan suppuun ollessaan todella janoinen. Näissä kuvissa siis todella on sama kasviyksilö.
Kun ilmakasvi kukkii, se alkaa yleensä sen jälkeen kasvattaa sivuversoja eli pupseja eli pentuja. Nämä voi halutessaan irrottaa emokasvista, kun ne ovat noin puolet tai vaikka kolmasosan emon koosta, mutta ne voi myös jättää paikoilleen ja kasvattaa pikkuhiljaa ilmakasvikönttiä, joka on näyttävämpi kuin yksittäinen kasvi. Osa lajeista kasvaa upeaksi palloksi, jos niitä kääntelee valoa kohti ja jättää pennut paikoilleen. Pentujen kasvatuksen jälkeen emokasvi vähitellen kuolee, mutta siihen voi mennä pitkäkin aika ja emon kannattaakin antaa luovuttaa kaikki elinvoimansa pennuille ennen irrotusta.
Tillandsia ionantha on yleisin ilmakasvi helppohoitoisuutensa, söpöläisyytensä ja kauniin kukkansa ansiosta. Ionanthojakin on lukemattomia eri lajeja ja lajeista eri versioita, joista löytyy heikosti tietoa suomeksi. Niiden kasvutapa on aika pysty ja tiivis, vaikka avoimempiakin lajikirjosta löytyy. Osa on voimakkaan punertavia etenkin kukinnan lähestyessä. Minulla on muutama heikosti punertava, muutama kokonaan vihreä ja yksi vaaleankellertävä ionantha. Näistä osa on kukkinut.
Tällä vaalealla ionanthalla oli ostettaessa kaksi, nyt kolme pentua. Tämä voisi värinsä perusteella olla Druid, mutta en ole varma. Aion antaa kasvilasten olla paikoillaan niin kauan kuin pysyvät. Emokasvi on jo hiukan rähjäisen näköinen, mutta nämä kaikki on olleet jo ostettaessa hiukan kärsineitä, kuljetuksessa taitaa tulla noita kuivuneita lehdenkärkiä ja katkeilleita lehtiä. Lisäksi olen itse tiputellut kukkariepuja katkoen lehtiä.
Tämä hassu vino ionantha on scaposa, joka kestää muita ionanthoja paremmin varjoa. Sen voisi siis sijoittaa pimeämpäänkin paikkaan. Muuten se on hoidoltaan samanlainen muiden kanssa.
Ionanthojen hoidossa erityisen tarkkana kannattaa olla kastelun jälkeen, ne on herkkiä homehtumaan ja mätänemään, jos lehtien välit eivät pääse kuivumaan. Itse kuivatan niitä aina ensin ainakin tunnin latvat alaspäin pyyhkeen päällä ja sitten nostan ne takaisin telineisiinsä, jotka ovat metalliverkkoa ja siten oikein ilmavia. Ionanthat viihtyvät hyvin kiinnitettynä esimerkiksi puuhun tai vaikka kiviasetelmassa, mutta kasvin tyvi ei saisi olla upotettuna. Kaikki ionanthat kestää hyvin vaihtelevia lämpötiloja, jopa lyhyesti nollakeliä, mutta parhaiten ne kasvaa noin 10-30 asteessa. Kesällä ne voi siis aivan mainiosti viedä ulos.
Tillandsia harrisii on kaunis, harmahtavalehtinen ja viihtyessään rennon avoin tillukka, jota on myös yleisesti myynnissä. Se kestää hyvin aika pitkiäkin kuivia kausia, vaikka nauttii toki säännöllisestä kastelusta ja korkeammasta ilmankosteudesta. Se viihtyy monia muita lajeja paremmin suorassakin auringossa, mutta kunnon keskipäivän paahteelta sekin kannattaa suojata. Harrisii pärjää hienosti ulkona jopa Suomen kesässä, sille noin 10 asteen yölämpötilat tai hiukan alemmatkaan ei aiheuta ongelmia. Jäätymistä se ei tietenkään kestä.
Tillandsia juncea on hauska hujoppi, jonka kovat ja ohuet lehdet kasvavat tiiviistä, ruskeasävyisestä tyvestä. Tämä tillukka voi kasvaa jopa puolimetriseksi. Minun suurempi yksilö on noin 30 cm ja toivottavasti se kasvaa vielä isommaksi. Juncea nauttii kunnon valosta ja se saakin olla aurinkoisella paikalla. Keskipäivän paahteelta sekin kannattaa suojata. Juncea tykkää samantyylisestä elämästä, kuin harrisii ja kastelurytmi niillä on sama. Hyvä kasvupaikka junceallekin on ilmava, ettei vesi jää kastelun jälkeen lehdille ja lehtien väleihin seisomaan. Senkin voi silti hyvin kiinnittää kiveen tai vaikka juurakkoon halutessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti